tiistai, 2. syyskuuta 2008

Operaatio Talvikenkä, osa 3

Tähän mennessä tapahtunut: Riikka on löytänyt ihanat talvikengät, mutta on kassalle marssimisen sijasta jättänyt asian mietintään. Kun Riikka muutaman päivän kuluttua palaa kauppaan, ei kenkiä näy enää missään. Toiset kengät eivät kelpaa... Miten Riikan nyt käy? Löytääkö hän jostakin yhtä hienot kengät vai onko Riikka tuomittu kelvollisten talvikenkien ikuiseen metsästykseen?

Seuraavaksi pyörin ympäriinsä Helsingin kenkäkaupoissa, joista löytyi paljon vähän sinnepäin olevia mustia nilkkureita, mutta kaikissa oli kuitenkin liian lyhyt varsi, liian terävä kärki, liikaa yksityiskohtia, liian paksu korko, liian ohut korko, liian matala korko tai liian kumisaapasmainen yleisfiilis ja tietenkin ihan liikaa hintaa. Lupaavin kenkäpari löytyikin sitten netistä: kuvan nilkkurit kuuluvat Asoksen valikoimiin, joihin tutustuin bongattuani kyseiset kengät Nopan blogista. Kenkien tilaaminen netistä tuntui kuitenkin vähän turhan riskiseltä.

Ratkaiseva käänne tarinassa tapahtui sunnuntaina Jumbon Stockmannilla, jonka kenkäosastolla huomioni kiinnittyi heti osissa 1 ja 2 mainitsemiini Marc O'Polon nilkkureihin - joita ei tietenkään löytynyt minun koossani. Ystävällisen myyjän avulla kuitenkin selvisi, että kenkää löytyy vielä keskustan tavaratalosta. Varaukseen vain!



Kuvassa siis uudet kenkäni, jotka kävin maanantaina sovittamassa ja ostamassa. Selitys sille, että kengät tilapäisesti katosivat havaintopiiristäni on muuten se, että ne olivat siirtyneet alkuperäiseltä paikaltaan (loogisesti hylly, jonka vieressä on pylväs, johon on maalattu mm. Marc O'Polon logo) toiselle puolelle kenkäosastoa tätikenkien joukkoon. No, ehkä ne ovat hiukan tätimäiset matkan aikana kohtaamiini rouheampiin yksilöihin verrattuna, mutta kenkiä, jotka ovat jalassa mukavammat kuin korkoa katselemalla luulisi, on vaikea vastustaa!

Tarinan opetus: Joskus on matkustettava Vantaalle (löytääkseen kengät keskustasta).

Kuuluuko sinun elämääsi tällä hetkellä selvitettyjä tai selvittämättömiä kenkäpakkomielteitä?

5 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Muun muassa hyvän sateenvarjon etsintä... Mutta onnittelut MoPn kengistä! Ostin viime syksynä samanmerkkiset saappaat, ja ne ovat aivan ihanat ja hyvät kulkea! :)

Freya kirjoitti...

Onnittelut, hienoa että tarinalla on onnellinen loppu! =) Mun ballerinapakkomielle jatkuu ja jatkuu, yritän vaimentaa sen taka-alalle kevääseen asti =) en ole uskaltanut vielä edes ajatella talvikenkiä...

Riikka kirjoitti...

Ilona: Sateenvarjon löytäminen onkin hankalaa puuhaa... Kiva kuulla, että Marc O'Polon kengät ovat osoittautuneet hyviksi myös käytössä.

Freya: Eihän ballerinoja voi olla koskaan liikaa. :)

Elina kirjoitti...

Ihanat kengät, Riikka! Oon kade. Toteutan nyt ajatustani siitä, että iloitsen muotiblogien pitäjien tekemistä löydöistä ja ostoksista. Selvää säästöä itselle. ;)

Riikka kirjoitti...

Elina: Kiitos! Mäkin olen miettinyt, että ryhtyisin nyt ostoslakkoon joksikin aikaa, kun en tällä hetkellä oikeastaan tarvitse mitään tiettyä.