Jei, olen vihdoinkin palannut bloggaamaan! Ja muotibloggaaminenkin tuntuu taas kategoriana sopivalta - oi, kevät ja kevätvaatteet.
Luokkablogimme myötä tykästyin Wordpressiin, joten jatkan bloggaamista Bloggerin sijaan siellä. Hihkaiskaa, jos löydätte tienne uuteen blogiini...
sunnuntai, 2. toukokuuta 2010
sunnuntai, 7. maaliskuuta 2010
Tilannekatsaus
En sitten ryhdistäytynyt edellisen postauksen jälkeen. Saamani kommentit lämmittivät kuitenkin mieltä. :)
Kiireen lisäksi blogipaluutani häiritsee se, että olen joskus määritelly tämän muotiblogiksi. Tällä hetkellä ei muotibloggaaminen tunnu omalta. Välillä kuitenkin tapahtuu jotain, josta tekisi mieli blogata, joten saattaa olla, että palaan vielä väljemmin määritellyn minä minä minä -blogin kanssa.
Vaikka muotibloggaaminen onkin jäänyt vähiin, en silti ole täysin kadonnut internetin ihmeellisestä maailmasta. Vähän aikaa sitten aloitimme luokkakavereideni kanssa blogin, jossa kirjoitamme markkinointiin ja muutenkin opintoihimme liittyvistä aiheista englanniksi. Löydyn myös Twitteristä.

perjantai, 20. marraskuuta 2009
Muuttolintu
Olen ihan kunnossa, vaikkei minusta olekaan kuulunut ikuisuuteen. Olen siis muuttanut Tukholmaan opiskelemaan. Edellisessä postauksessa olin Tukholmassa etsimässä asuntoa. Monien vaiheiden jälkeen asunto lopulta järjestyi Tukholman pohjoispuolelta. Kämppäkavereina minulla on kaksi muuta Tukholman kauppiksen maisteriopiskelijaa, joista toinen on italialainen ja toinen kreikkalainen.

Kuvassa näkymä parvekkeeltamme - ei ihan tuore kuten puissa viipyvistä lehdistä voi pätellä. Kerrostalojen välistä tarkkasilmäinen voi erottaa vilauksen pesäpallostadionista. Kuvan ulkopuolelle jäävät tenniskentät, hevostallit ja bussivarikko, joten ihan keskustassa emme asusta. Keskustaan pääsee kuitenkin tunnelbanalla 20 minuutissa.
Aikani kuluu tiiviisti koulutöissä, muissa projekteissa ja kaikkeen uuteen totuttelussa, joten en tiedä miten tiiviisti bloggaan jatkossakaan. Kuulemma ainakin kavereitani kiinnostaisi kuulumisteni lukeminen, joten voisin yrittää kirjoittaa jotain noin kerran viikossa...
Mutta mitä kuuluu lukijoilleni? Vieläkö tänne joku eksyy?

torstai, 23. heinäkuuta 2009
Hohdokasta matkailua
En ole lähtenyt Tampereelle tai Göteborgiin. Ruotsissa kyllä olen: eilinen maisema näkyy hotellihuoneeni ikkunasta Länsi-Tukholmassa.

Suurennos horisontista paljastaa sijaintini eilistä kuvaa paremmin. Täältä näkyy Globenkin!
Tukholmassa olen, koska sain muutama viikko sitten kuulla päässeeni Stockholm School of Economicsin Marketing and Media Management -maisteriohjelmaan. Olen siis asuntoa metsästämässä täällä. Tällä hetkellä on menossa metsästyksen ns. vaanimisvaihe, jossa istutaan hotellihuoneessa ja kytätään erinäisiä verkkosivuja siinä toivossa, että jollekin niistä ilmestyisi uusi asunto vuokrattavaksi. Tukholman vuokramarkkinat ovat uskomattoman tehokkaat.
Aikani Tukholmassa on siis kulunut lähinnä hotellihuoneessa tietokoneen ja puhelimen kanssa. Noh, hauskaa ainakin löytää itsestään uusia kykyjä - osaan käydä puhelinkeskusteluja ruotsiksi. Lounasta olen sentään sekä eilen että tänään käynyt nauttimassa metromatkan päässä keskustassa.
keskiviikko, 22. heinäkuuta 2009
torstai, 2. heinäkuuta 2009
Epäluuloinen espoolainen Itä-Helsingissä
Vaatekaappini on saanut täydennystä ensimmäistä kertaa sitten helmikuun lopun. Merellinen paita on peräisin Stockan alennusmyynnistä, jonne minut tiistaina kuljetti kahdeksannessa kerroksessa äidille (äitienpäivänä tehdyn lupauksen mukaisesti) tarjottu shamppanjadrinkki.

Kuvat: Laura Tynninen
Paidan merkki on Oui moments, ja tykkään erityisesti sopivasti avoimesta selkäpuolesta.
Valokuvat on otettu Vuosaaressa, jonne suuntasin tänään aamulla projektitiimiläiseni L:n houkuttelemana retkeilemään. Vinkki! Jos tarkoituksena on lisätä Excelin pyörittämiseen hohtoa hankkiutumalla kirjoittelen tässä kolumnia Starbucksissa -henkiseen miljööseen, ei Vuosaari ole the place to be. Käväistyämme muutaman vielä kiinni olleen ravintolan ovella päädyimme kuitenkin muutamaksi tunniksi netittömään mutta palvelun ja tarjoomusten puolesta suosittelemisen arvoiseen Café Kahvikujaan. Iltapäivä työskenneltiinkin sitten taas koulun tutussa tietokonekopissa.
Mitä tykkäät hankinnastani?
keskiviikko, 24. kesäkuuta 2009
Uusinta
Tykkäsin tästä asukokonaisuudesta sen verran, että se eksyi päälleni sinä kesäisehkönä päivänä viime viikolla. Tällä kertaa otin vähän havainnollisempia kuviakin.

Mekko, Esprit
Jakku, Filippa K
Laukku, Mulberry Bayswater
Kengät, Ecco
Ja värisuoran täydentää kansiosta vilkkuva kansio!
Aurinkoinen ilma (ja se, että Joponi pyörissä on vihdoin ilmaa - kiide, isä!) on innostanut minut pyöräilemään jo kahdesti tällä viikolla. Kivaa! Huomenna en ehkä uskalla pyöräillä koululle, kun otan läppärin mukaan ja läppärilastissa pyöräileminen tuntuu jotenkin vähän riskaabelilta.
Tänään lähdin vähän ennen kymmentä kotiuduttuani vielä iltauinnille mereen. Oli vähän liikaa levää, mutta talviturkki lähti. Joko sinä olet heittänyt talviturkin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)